Pekka

Toimittajana ja päätoimittajana työuransa aloittanut Pekka Haavisto on ollut kansanedustaja 18 vuotta. Hän on toiminut ministerinä kaksi kertaa – oli Suomen ja Euroopan ensimmäinen vihreä ministeri. Pekka on ollut myös Vihreän liiton puheenjohtaja ja Euroopan vihreiden puheenjohtaja. Maailmalla Pekka tunnetaan hyvin kansainvälisistä tehtävistään ja erityisen hyvin hänet tunnetaan kriisialueilla. Presidenttiehdokkuus 2012 vei toiselle kierrokselle.


Lue lisää Pekan elämästä ja urasta aikajanalla.

Pekan ura

Lue Pekan elämästä ja urasta aikajanalla.

Lähiölapsi

Pekka Haavisto syntyi maaliskuussa 1958 helsinkiläiseen opettajaperheeseen. Isä Jouko oli Suomen nuorin oppikoulun rehtori, äiti Anja kemianopettaja. Pekan syntyessä perhe asui Herttoniemen Siilitiellä kaupungin vuokra-asunnossa, ja sieltä muutettiin Munkkivuoren aravataloon, jossa Pekka asui lapsuutensa ja nuoruutensa.

1960 koulun portaissa, Pekka oikealla

Ikäluokat olivat suuria, ja koulua käytiin alaluokilla sekä aamu- että iltavuoroissa. Pekka oli jo pienenä kirjojen ahmija, vilkas, utelias ja pohdiskeleva lapsi. Ja poikamaiseen tapaan hänessä oli vähän hullunrohkeuttakin. Kansakoulun alaluokilla tuli lyödyksi vetoa siitä, voiko kymmenen asteen pakkasessa kävellä parin kilometrin matkan paljain jaloin hangessa kotiin. Onnistuihan se.

Kansanhiihtoa hiihdettiin koulun ympäri, ja hihamerkit ommeltiin ylpeänä tikkitakin hihaan. Munkkivuoren putkihyppyristä hypättiin komeita ilmalentoja. Joskus menivät itse tehdyt syöksylasit huuruun, sukset ristiin – ja alastulorinne pyörittiin alas lumisena. Ja menihän se suksikin poikki.

Kouluaika Munkkivuoren yhteiskoulussa sytytti Pekan kipinän kulttuuriin, ympäristönsuojeluun ja rauhaan. Loputtomat innostuneet keskustelut opettajien ja koulukavereiden kanssa saattoivat jatkua koulun loputtua naulakolla pitkälle iltapäivään tai iltaankin asti, kun muu talo oli jo tyhjentynyt.

1970 Munkkivuori

Koulussa oli paljon kerhoja, ja Pekka osallistui aktiivisesti näytelmäkerhon, taidekerhon, valokuvauskerhon ja luontokerho Vanessan toimintaan. Pekan parhaisiin kavereihin kuulunut Kai Vaara kävi kouluaikana Tukholman ympäristökokouksessa vuonna 1972 ja toi sieltä kaikkien ihmeteltäväksi ensimmäisen kierrätyspaperille painetun vihkosen. Se kulki luontokerhossa kädestä käteen kuin viestinä jostakin tulevasta maailmasta, joka vasta oli idullaan. Pelastaisiko kierrätys maailman?

1972 Koli

Nuoruus

 

1973

1970-luvun Suomi vaurastui, mutta oli henkisesti jämähtänyt. 1960-luvun sukupolvi istui seminaareissaan kysyen, miksi nuoret eivät keskustele. 70-luvun nuoret kyllä keskustelivat, mutta uusista aiheista. Pekka perusti kavereidensa kanssa 1976 kulttuurilehti Köynnöksen, jota käytiin myymässä Kaivarin kesäkonserteissa, Porin Jazzeissa, Luonto-Liiton talvipäivillä… Pienlehdet ja uuden aallon musiikki kulkivat tuolloin käsi kädessä.

1976

1979 joukko ”vaihtoehtonuoriksi” kutsuttuja ihmisiä perusti ympäristö- ja ajankohtaislehti Kompostin, jota Pekka päätoimitti. Se ilmestyi joka toinen viikko vuoteen 1982 saakka. Vuosi 1979 oli muutenkin uuden sukupolven esiinmarssin aikaa. Keväällä 1979 oli suuri ympäristömielenosoitus Koijärvellä, arvokkaalla lintujärvellä, jota yritettiin kuivattaa. Pekka seurasi tapahtumia aktiivisesti Komposti-lehden toimittajana.

1979 Kompostin päätoimittaja

Samana vuoden kesällä kokoontui Inkoossa suuri Pohjoismainen ympäristöleiri, jota Pekka oli mukana järjestämässä. Sen teemana oli ”Ympäristö, yhteiskunta ja elämäntapa”, ja leirin kautta pyrittiin nostamaan esiin ympäristöystävällisen elämäntavan ja yksilön oikeiden ympäristövalintojen merkitystä. Kulttuuripuolella saman kesän lopulla vallattiin Helsingissä nuorten kulttuuritilaksi Lepakko. Oli varsinainen tapahtumien vuosi.

1979 Koijärvi, vasemmalta Pekka Robert Sundell, Kai Vaara, Pekka Haavisto, Heidi Hautala, Olli Tammilehto

 

Inter-rail

Uusi sukupolvi oli hyvin eurooppalainen. Se ammensi ajatuksiaan myös 1920-luvun Tulenkantajilta, joiden taisteluhuuto oli kuulunut: ”Ikkunat auki Eurooppaan!” Pekka oli kaverinsa kanssa ensimmäisellä interrailmatkalla 16-vuotiaana, ja kuukauden matkalla ehdittiin nähdä niin Pariisi kuin Balkankin.

1974

Seuraavien kymmenen vuoden aikana Pekka oli interrailaamassa joka vuosi, ja aktiivisimpiin vuosiin kuului niin kesä- kuin talvireilikin. Matkoilla tutustuttiin uuden kulttuurin tekijöihin, ympäristöliikkeisiin, tapahtumakeskuksiin ja kirjakahviloihin. Pekka teki omakustanteena ensimmäisen Inter-Rail –opaskirjan vuonna 1977, ja sen jälkeen kirjasta ilmestyi kymmenen vuoden aikana neljä eri versiota – viimeisenä Nuori Eurooppa vuonna 1986.

1977

Vuoden 1977 interrailoppaan takakansi julisti: ”Tässä on elämäsi. Tässä ja nyt, käytettävissä. Huomenna olet päivän lähempänä hautaasi.”

Vaihtoehtoliikkeet ja niiden ympärille syntyneet työpaikat, uusi ympäristöliike ja eurooppalaisten yhteyksien rakentaminen olivat Pekan elämää kymmenen vuoden ajan koulun jälkeen. Helsingin yliopiston valtiotieteen opiskelija koki, että niiden piirissä saattoi oppia uusia asioita nopeammin kuin yliopiston luentosaleissa.

Pekka elätti itseään erilaisilla pätkätöillä. Päätyö oli päätoimittajana ja kustantajana toimiminen, mutta taloudellisesti se oli enemmän talkootyötä. Komposti-lehden jälkeen aloitti Suomi-lehti vuonna 1982, ja sen rinnalla Pekasta tuli rockin ajankohtaislehti Rumban kustantaja. Kustannusyhteisö Perusta ry alkoi julkaista myös erilaisia ajankohtaisia pamfletteja.

1986

Välillä Pekka oli Demarin kesätoimittajana, tiskasi Korkeavuorenkadun Kasvisravintolassa ja oli pullakuskina Samsaran leipomossa, jossa tehtiin luomuleipää. Samsaran pakettiauton pyörittely Helsingin ahtaissa porttikongeissa tuli Pekalle hyvin tutuksi.

Vihreät

Pekka on ollut mukana vihreiden syntyhetkistä saakka. Hän seurasi jo vuonna 1980 Vaihtoehtoinen Helsinki –kunnallisvaalilistan syntyä Helsingissä, ja oli sitten aktiivisesti mukana eduskuntavaaleissa 1983, kun Ville Komsi ja Kalle Könkkölä valittiin villeiltä listoilta eduskuntaan. Vihreillä ei tuolloin vielä ollut puoluetta. Pekka oli ensimmäisen vihreän eduskuntaryhmän ryhmäsihteeri, ja hän perusti myös Vihreiden tiedotuslehden Vihreän langan.

Vuonna 1987 Pekka tuli itse valituksi kansanedustajaksi, ja tuossa nelihenkisessä eduskuntaryhmässä olivat myös Osmo Soininvaara, Eero Paloheimo ja Erkki Pulliainen. Tuolloin vihreät ajoivat aktiivisesti ympäristöveroja, ehdottivat tulevaisuusvaliokunnan perustamista eduskuntaan ja vaativat, että valtion tulo- ja menoarvioehdotukseen on voitava esittää myös vähennyksiä, ei vain lisäyksiä. Kaikki nämä vihreiden ehdotukset ovat sitten ajallaan toteutuneet.

Kun Saddam Hussein oli syksyllä 1990, ennen ensimmäistä Persianlahden sotaa, ottanut myös suomalaisia työntekijöitä Irakissa panttivangeiksi, Pekka pyydettiin mukaan Bagdadiin matkustaneeseen delegaatioon, jonka tarkoituksena oli neuvotella panttivankien vapauttamisesta. Mukana olivat kansanedustajat Saara-Maria Paakkinen ja Marjatta Stenius-Kaukonen. Parin päivän mittaiseksi suunniteltu matka venähti kymmenpäiväiseksi, ja lopulta panttivankien ensimmäinen erä saatiin vapaaksi. Pekka on sanonut, että tämä matka oli hänen ensimmäinen kokemuksensa vaikeisiin rauhanneuvottelutehtäviin.

1994 Pekka valittiin Vihreiden puheenjohtajaksi. 1995 vaaleissa hän putosi eduskunnasta, mutta samana vuonna vihreät nousivat ensimmäistä kertaa hallitukseen, ja Pekasta tuli kahden salkun haltija, ympäristö- ja kehitysministeri. Pekka hoiti samaan aikaan tehtäviä ulkoministeriössä ja ympäristöministeriössä, ja oli vihreiden edustajana kaikissa ministeriryhmissä. Pekka sanookin, että tuona aikana alkoivat hiukset aika nopeasti harmaantua.

Suuria kysymyksiä oli kehitysyhteistyömäärärahojen nostaminen lamakauden jälkeen ja laajan eurooppalaisen Natura2000-luonnonsuojeluohjelman toteuttaminen Suomessa. Luonnonsuojelu- ja kehitysyhteistyökysymyksistä jouduttiin hallituksessa käymään tuolloin aika kovaakin vääntöä. Ministerikumppanit muistavat Pekan aina rauhallisena mutta peräänantamattomana ministerinä. Tarvittaessa ministeriryhmät kokoontuivat aamuseitsemältä kymmeniä kertoja – ja Pekka pääsi tavoitteeseensa.

Pekka toimi myös Euroopan vihreiden puheenjohtajana vuosina 2000-2006. Hän on säilyttänyt läheiset yhteydet moniin eurooppalaisiin vihreisiin aktiiveihin. Pekka on myös vuodesta 1986 saakka pitänyt säännöllisiä suhteita Venäjälle, ja hänen aloitteestaan vuonna 1992 järjestettiin Pietarissa suuri ”Yhteinen ympäristömme” –tapahtuma, joka kuuluu suurimpiin Venäjällä järjestettyihin ympäristöjärjestötapahtumiin. Vuonna 2016 pidettiin Pekan aloitteesta Moskovassa Venäjän ympäristöhistoriaa käsittelevä seminaari.

Parisuhde

Ministeriaikaan ajoittuu myös suuri muutos Pekan elämässä. Kesällä 1997 Pekka matkusti reppuselkäturistina latinalaiseen Amerikkaan Kolumbiaan. Matkan viimeisinä päivinä hän tapasi Bogotaan töihin tulleen ecuadorilaisen Antonio Floresin. Jouluna tavattiin uudestaan Ecuadorissa, ja keväällä 1998 Antonio tuli käymään Suomessa – ja paluulippu jäi käyttämättä.

Rekisteröity parisuhde tuli Suomessa mahdolliseksi vuonna 2002, ja samana vuonna Pekka ja Antonio rekisteröivät parisuhteensa. Tasa-arvo on sen jälkeen Tahdon-kampanjan ja –kansalaisaloitteen kautta edennyt Suomessa siihen, että tasa-arvoinen avioliittolaki tuli voimaan 1.3.2017.

Maailmalla

Ministerikauden jälkeen 1999 Pekka ei tullut valituksi eduskuntaan, ja oli aika suunnata uusille urille. Pekka suunnitteli palaavansa kirjoittajaksi ja toimittajan työhön. Yksi puhelu muutti nämä suunnitelmat. Puhelu tuli YK:n ympäristöjärjestön puheenjohtajalta Klaus Töpferiltä, joka kysyi huhtikuussa 1999 Pekan mahdollisuutta nopeasti vetää Kosovon sodan jälkeistä ympäristöarviointia Balkanilla.

Työn johtaminen, tieteellisen työryhmän kerääminen ja rahoituksen järjestäminen tulivat Pekan vastuulle. Kysymyksessä oli myös kaikkien aikojen ensimmäinen YK:n tekemä sodan jälkeinen ympäristöarviointi, joka tehtäisiin kenttätyönä. Paineet onnistumiseen olivat kovat, ja hanke herätti myös paljon epäilijöitä, jopa vastustajia.

UNEP:n työ kuitenkin onnistui, ja Kosovon ympäristöongelmien selvittämisestä alkoi Pekan seuraavan kuuden vuoden työrupeama YK:n palveluksessa monissa eri hankkeissa. Kosovon, Serbian, Montenegron, Bosnia-Hertzegovinan ja Makedonian jälkeen tie vei Afganistaniin, miehitetyille palestiinalaisalueille, Irakiin, Liberiaan ja Sudaniin.

2006 Darfur

Yksi haastavimpia hankkeita oli köyhdytetyn uraanin sotilaskäyttöä selvittävä raportti, jota tehtiin Kosovossa, Serbiassa ja Montenegrossa. YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenmaat osoittivat tähän poikkeuksellisen suurta kiinnostusta, samoin sotilasliitto NATO. Tämäkin työ lopulta onnistui, ja raportti luovutettiin YK:n pääsihteerille Kofi Annanille.

Kofi Annan

YK-tehtävät olivat joskus vaarallisia. Irakissa UNEP:lla oli toimisto Bagdadin hotelli Canalissa, johon tehtiin traaginen pommi-isku. Sen jälkeen myös UNEP:n toiminnot evakuoitiin Jordaniaan Ammaniin.

2007

Kuuden vuoden aikana Pekka valittiin UNEP-töiden lisäksi tekemään kaksi suurta kansainvälistä evaluaatiota. Toinen oli YK:n Euroopan talouskomission UNECE:n evaluonti, toinen Arktisen neuvoston ja arktisten organisaatioiden evaluaatio. Pekka oli ministeriaikanaan ollut perustamassa Arktista neuvostoa Ottawassa 1997.

UNECE:n evaluaatio johti suuriin muutoksiin ja painopisteiden vaihtamiseen YK:n Euroopan talouskomission työssä. Pekan kumppanina selvitystyössä oli YK:n entinen alipääsihteeri Karl Paschke.

2007 Darfur

Tehdessään YK-töitä Sudanissa Pekka sai yhteydenoton Euroopan Unionista. EU tarvitsisi nopeasti edustajaa Sudaniin ja Darfuriin. Parhaillaan Nigeriassa käynnissä olleita Darfurin rauhanneuvotteluja haluttiin seurata tiiviimmin. Pekka valittiin EU:n erityisedustajaksi, EUSR:ksi. Hänen esimiehenään oli EU:n ulkopolitiikan korkea edustaja Javier Solana.

Vuonna 2005 alkanut EUSR:n tehtävä tuli hyvin intensiiviseen vaiheeseen. Pekka oli toiminut kansainvälisenä ympäristöasiantuntijana UNEP:n palveluksessa, ja siirtyi nyt hyvin nopeasti keskellä hektistä rauhanprosessia. Hän kävi mm. tapaamassa Etelä-Sudanin uutta presidenttiä John Garangia juuri ennen helikopterionnettomuutta, jossa Garang menehtyi.

2007

Pekasta tuli Darfur-neuvotteluissa keskeinen toimija sen jälkeen, kun hän syksyllä 2005 veti neuvotteluihin uudestaan mukaan ryhmiä, jotka olivat jo neuvottelut keskeyttäneet. Afrikan Unioni kuljetti häntä helikoptereilla etäisiin kyliin, ja hän kävi säännöllisesti myös naapurimaiden ministeriöissä neuvottelemassa ja pyytämässä tukea rauhanpyrkimyksille.

Sudan-työt jatkuivat EUSR-kauden päätyttyä, kun YK:n pääsihteerin erityisedustaja Jan Eliasson nimesi Pekan neuvonantajakseen Sudan-asioissa.

Eduskunta

Pekka valittiin uudelleen eduskuntaan vuonna 2007, ja hän on ollut siitä asti eduskunnan jäsenenä. Pekka on valittu uudestaan vaaleissa 2011 ja 2015. Eduskuntatyön rinnalla Pekka on kuitenkin jatkanut myös aktiivista rauhantyötä. Kolme eri ulkoministeriä – Alexander Stubb, Erkki Tuomioja ja Timo Soini – on nimittänyt hänet erityisedustajakseen Afrikka-kysymyksissä ja rauhanprosesseissa. Pekka on toiminut Kirkon Ulkomaanavun hallituksessa, auttaen myös Kirkon Ulkomaanavun toimintaa konfliktialueilla. Syksyllä 2016 Pekka nimitettiin Euroopan rauhaninstituutin EIP:n hallituksen puheenjohtajaksi.

2015 Ban Ki-Moon

 

Vuosina 2013-2014 Pekka oli uudelleen ministerinä, hoitaen kehitysministerin ja omistajaohjausministerin tehtäviä. Kehitysministerinä hän toimi mm. hauraiden valtioiden muodostaman G7+ -ryhmän kanssa tiiviissä yhteistyössä.

Rauhanprosesseissa ja hauraissa valtioissa Haavisto on kansanedustaja-aikanaan toiminut Sudanin lisäksi mm. Somaliassa ja Eritreassa. Lisäksi hänellä on ollut erityistehtäviä Keski-Afrikan tasavallassa, Afganistanissa, Sierra Leonessa ja Hondurasissa. Hondurasissa Haavisto vieraili ulkoministeriön pyynnöstä Berta Cáceresin murhan jälkeen, ja oli ainoa ulkomaisen hallituksen edustaja Cáceresin murhaoikeudenkäynnissä Tegucigalpassa.

 

2012 vaalit

Presidentinvaaleissa 2012 Pekka pääsi toiselle kierrokselle Sauli Niinistöä vastaan. Hän sai ensimmäisellä kierroksella 18,8 prosenttia äänistä, ja toisella kierroksella yli miljoona ääntä, 37,4 prosenttia annetuista äänistä.

2012 Jäähalli

Vaalit olivat poikkeukselliset sen vuoksi, että Pekan vaalikampanja muodostui hyvin paljon erilaisista kansalaisten ja tukijoiden tekemistä aloitteista ja tempauksista, jotka innostivat toisiaan. Helsingin Asemahallissa laulettiin Finlandiaa, kotien parvekkeilta pantiin roikkumaan Pekan äänestysnumeroa kakkosta, ja vaalikoppeihin mennessään monet kuvasivat äänestyslippunsa numeron ja levittivät sitä sosiaalisessa mediassa. Monet kampanjan muodot olivat Suomessa ennennäkemättömiä. Ultra Bra –bändi kokoontui poikkeuksellisesti yhteen Helsingin Jäähalliin Pekan tukikeikalle.

Pekka itse sanoo kampanjan loppuvaiheen olleen melkoista myräkkää. Tampereen Keskustorille oli kokoontunut niin paljon väkeä, että ehdokas ei meinannut enää päästä puhujakorokkeelta pois.

Pekan kampanja 2012 presidentinvaaleissa keskittyi hyvin paljon kuuntelemisen, vuoropuhelun, sovittelun teemoihin. Esimerkkinä erilaisen kohtaamisen mahdollisuuksista Pekka kävi tapaamassa Teuvo Hakkaraista tämän sahalla Viitasaarella. Teuvo oli ehdottanut, että kaikki homot ja maahanmuuttajat voisi Suomesta passittaa Ahvenanmaalle.

Pekan kampanjassa puhuttiin paljon myös Suomen roolista kansainvälisten rauhanprosessien tukijana ja aloitteentekijänä. Sloganina oli ”Kokoaan suurempi Suomi.”

Tänään

Pekka on kansanedustaja ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsen. Lisäksi hän on Eurooppa-asioita käsittelevän suuren valiokunnan varajäsen ja varajäsenenä Suomen ETYJ-delegaatiossa.

Kansainvälisiä kysymyksiä Pekka hoitaa Euroopan rauhaninstituutin EIP:n hallituksen puheenjohtajana, eurooppalaisten poliittisten säätiöiden organisaation ENoP:n hallituksessa sekä Kirkon Ulkomaanavun hallituksen jäsenenä.

Pekalla on laaja kansainvälisten suhteiden verkosto erityisesti lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa, ja hän tekee edelleen paljon yhteistyötä sekä EU:n että Afrikan Unionin kanssa rauhan ja turvallisuuden kysymyksissä.

2017 Kabul

Pekka on kysytty luennoitsija kansainvälisestä politiikasta ja turvallisuuspolitiikasta, ja hän on pitänyt näistä kysymyksistä sekä kansainvälisestä ympäristöpolitiikasta monia yliopistoluentoja ja luentosarjoja.

Pekka on myös kirjoittanut omista kokemuksistaan kansainvälisissä tehtävissä kirjat Kesä Balkanilla (1999), Hatunnosto (2010) sekä Anna mun kaikki kestää (2011). Syksyllä 2017 julkaistaan hänen uusin kirjansa Lipunnosto ja räätälin viisaus, jossa Pekka käy läpi kokemuksiaan ja ajatuksiaan liittäen ne Suomen liputuspäiviin.


Pekka on intohimoinen kirjojen lukija ja keräilijä. Hän on antikvariaattien vakioasiakas, jonka on vaikea luopua kirjoista, ja kotiin nousee aika ajoin uusia kirjahyllyjä.

Pekka on aina pitänyt pyörällä liikkumisesta, ja hänet voi silloin tällöin bongata Helsingin pyöräteiltä omiin ajatuksiinsa keskittyneenä pyörän sarvissa.

Vanhoihin autoihin, erityisesti kuplavolkkareihin, Pekka on aina tuntenut intohimoa. Erilaisia kuplia on Pekan hallussa ja laitettavana ollut jo kymmenkunta. Hän on kuitenkin pitkin hampain luopunut viimeksi kolmesta kuplavolkkaristaan, eikä ole ehtinyt hankkia muilta kiireiltään uusia korjattavaksi ja entisöitäväksi.

Sen sijaan Pekalla on Ruotsista hankittu 50 vuotta vanha mahonkivene, jota hän on laitellut kuntoon. Kesällä 2017 sen saattoi nähdä puksuttamassa Porkkalanniemen ohi kohti Tammisaaren merellistä kansallispuistoa ja kelluvan ankkurissa pienten, asumattomien saarten rannassa. Jos olisi päässyt oikein lähelle kurkistamaan veneeseen, olisi ehkä nähnyt onnellisen miehen loikoilevan kajuutassa ja kuuntelevan veneen vanhasta Asa-transistoriradiosta Jake Nymanin Popradiota. Mutta jos hänen kanssaan olisi alkanut jutuille, olisi ehkä saanut kuulla, että hän mietti parhaillaan äskeisen Afganistanin-matkansa kokemuksia ja tapaamisia opposition edustajien kanssa. Sellainen Pekka on.