Pekka Haavisto: kuvaukset ja tukikeikka loppiaisena

Lauantaina 6.1. järjestetyt mainosvideon kuvaukset ja tukikeikka G Livelabissa toivat tauon vaalikiertueeseen.

 

Lauantai 6.1 alkoi Suomenlinnan lautalta Kauppatorilta, jossa kampanjatiimin jäsen Maria Swanljung jo odotti kuvausryhmäläisten kanssa. Tarkoitus oli kuvata Suomenlinnan Pirunkirkossa materiaalia kampanjan videomainoksia varten.

Kaikki oli kovin ammattimaista: Pirunkirkon ikkunan takana loisti led-aurinko, ja jokainen askel, jokainen käden heilautus, jokainen istuutuminen ohjattiin tarkkaan. Taisi olla yhteensä neljän tunnin setti – ajattelin että tällaista se mallien työ varmaan on.

Suomenlinna, Pirunkirkko ja ”Hiljaisuus! Kamera käy!” -huudot toivat virkistävän poikkeuksen kampanjapäiviin, jotka ovat vieneet ympäri maata. Kun oli tauko, istuin ikkunalaudalla ja katsoin pihalla työskenteleviä miehiä: he taivuttivat ammattimaisen oloisesti veneen kaaria suurta levyä vasten. Veneenkorjaajat eivät lepää talvellakaan.

Illansuussa kuvattiin G Livelabissa tunnin verran kysymys-vastaus -videoita, ja sitten klo 19 alkoi Muusikkojen liiton ravintolassa ikimuistoinen ilta levymusiikin, hyvän ruoan ja elävän musiikin merkeissä kampanjan tukijoille. Esitykset myös striimattiin.

Levyjä soitellessani kerroin vähän kampanjan tunnelmista ja kiertueen etenemisestä – Hangosta Inariin, Fuengorilasta Imatralle. Tilaisuuden juonsi omalla lahjomattomalla tyylillään näyttelijä Iina Kuustonen.

Levymusiikin jälkeen päästiin ruokapöytään. Kozeen Shiwan oli loihtinut vegaanisen gourmet-lautasen: sormiruokana syötiin porkkanaa, punajuurella värjättyä kurkkua yrttien kera. Pääruokana oli suolataikinassa haudutettua perunaa ja älkää-kysykö-mitä-muuta-oli-lautasella, mutta kaikki oli erinomaisen suussasulavaa.

Ilta päättyi Anssi Kelan, Olavi Uusivirran ja Markus Nordenstrengin räiskyvään livekeikkaan, jossa osia ja soittimia vaihdeltiin. Pitkän keikan päätteeksi käteen jäi bassorummun vasara ja valtava määrä mukavia muistoja. Tämän keikan tunnelmiin palataan vielä! Kiitos kaikille jotka tekivät lauantai-illan tukikeikan mahdolliseksi.