Ulkosuomalaisia tapaamassa Fuengirolassa

Keskiviikkona 3.1. oli aika tavata Aurinkorannikon suomalaisia Fuengirolassa. Sanna ja Pasi Leino ystävineen olivat panneet tuulemaan, ja järjestivät 24 tunnin teho-ohjelman ulkosuomalaisten parissa. Valtavat kiitokset järjestelyistä! Myös Antonio tuli reissuun mukaan, ja sai paljon kontakteja paikallisiin suomalaisiin. Iltalehden toimittaja Tommi Parkkonen oli myös paikalla vierailua ikuistamassa.

 

Ohjelma alkoi iltapäivällä Galleria Framesta, jossa gallerian omistaja ja FinnRadion toimittaja Markus Aho isännöi. Paikka oli tupaten täynnä ja tunnelma sydämellinen. Kristian Kaarnan upeat valokuvat koristivat seinää. Pian ne ovat esillä myös Brysselissä.

 

Ohjelma jatkui Bar Komppiksessa, jossa Ari Onnelan juontamana vietettiin ”Puhu Pekalle” -iltaa. Paikan omistaja Maria Gärkman-Kurki esittäytyi ja kertoi Espanjan h     yvästä lainsäädännöstä myös esteettömyyden suhteen.

Sen jälkeen oli dj-keikka yökerho Koppasissa, jossa tanssiva yleisö piti niin Laila Kinnusesta kuin Rauli Badding Somerjoesta. Musiikki soi, parketti oli täynnä – ja selfien ottajia riitti. Kiva suomalaisilta Funegirolassa.

Torstaina oli vuorossa haastatteluja: Fuengirola.fi -lehti sekä Espanja.com -lehti ja TV. Kaupungintalolla tavattiin Fuengirolan pormestari Ana Mula, joka on saanut kiitosta ympäristöasioiden hoidosta ja avoimuudesta. Hän kehui kovasti Fuengirolan suomalaisyhdyskuntaa aktiivisuudesta.

Torstain päätilaisuus oli Sofia-opistolla teemana ”Suomen seuraavat sata vuotta”. Väkeä oli yli 80 – 70-paikkaiseen saliin piti hakea lisää tuoleja. Kysymyksiä sateli työttömien aktiivimallista ulkosuomalaisten koulu- ja sosisaaliturva-asioihin. Hieno tunnelma. Paikalla oli myös Aurinkorannikon Martat sekä Naisten pankin aktiivit, joita Aurinkorannikolla on yli 130.

Ennen paluulentoa käytiin vielä paikallisessa suomalaisessa seurakunnassa, jonka uudet, hienot tilat tekivät vaikutuksen. Tiloissa on myös kirjasto, ja pastori Timo Sainio kertoi, että seurakunta hoitaa myös paljon sosiaalityötä ja konsulitapauksiakin. Seurakunta on monella tavalla suomalaisten yhteinen kokoontumispaikka.

24 tunnissa ehdittiin valtavan paljon, ja ulkosuomalaisten asiat nousivat kaikissa keskusteluissa esiin. Ulkosuomalaiset ovat yhteiskunnallisesti aktiivisia, ja he edustavat omissa uusissa kotimaissaan Suomea hienolla tavalla. Kiitos järjestelyistä!